Kalle Holmberg mukana Autere -opiston elokuvakerhon näytöksessä
Hienojen näyttelijöiden taiteellinen kerhoelokuva
Mäntän uljaassa uudessa elokuvateatterissa Bio Säteessä nähtiin kotimainen uutuuselokuva näyttelijävieraineen. Kyseessä oli Rax Rinnekankaan ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Veden peili. Vieraana Autere-opiston elokuvakerhon, Pirkanmaan elokuvakeskuksen ja Bio Säteen tuottamassa näytöksessä esiintyi legendaarinen ohjaaja-näyttelijä Kalle Holmberg, jolla elokuvassa on merkittävä näyttelijärooli päähenkilön isänä.
Kuulin itse ensi kerran Kalle Holmbergia noin neljäkymmentä vuotta sitten, kun hän esitteli oululaisille kirjallisuuden opiskelijoille elähdyttävää tulkintaansa Seitsemästä veljeksestä Turun kaupunginteatterissa. Muistan kysyneeni ohjaajalta hänen suhteestaan elokuvaan. Hän kertoi suhteensa elokuviin olevan lämmin. Yhdistetty olvi- ja teatteriretki Turkuun jäi mieleen
Suhde elokuvaan on edelleen lämmin nyt neljänkymmenen vuoden jälkeen. Onhan Holmbergilla takanaan on myös televisiolle tehty suurtyö: Paavo Haavikon kirjoittama Rauta-aika, jonka ohjaaja olisi mieluiten tehnyt valkokankaalle. Hän kertoi saaneensa vaikutteita teatterityöhönsä sellaisilta elokuvaohjaajilta kuin Kuroasawa, Buñuel ja Tarkovski. Tuttuja nimiä elokuvakerholaisille.
Kysyin uteliaana, onko hän seurannut parhaillaan Teema -kanavalta tulevaa kiintoisaa sarjaa elokuvan historiasta. Hän sanoi seuranneensa, mutta sarjan ansioista huolimatta vierasti dokumentin hengästyttävää ja poukkoilevaa otetta.
Kun sympaattisen karismaattinen Holmberg esitteli elokuva alussa Rax Rinnekankaan ohjaaman, käsikirjoittaman ja tuottaman elokuvan, hän muistutti siitä, että elokuva ei noudata nykyelokuville tyypillistä nopeaa rytmiä. Katsojan on mentävä mukaan levollisemmalla asenteella ikään kuin konserttiin.
Todellakin, Veden peilissä viipyillään maisemissa, ihmismielessä, upeissa valokuvissa ja historiassa. Kuvat eivät vyöry nopeina vyörytyksinä katsojan silmille. Ote on pohdiskeluun houkutteleva. Kyseessä on tavallisuudesta poikkeava taiteelliseen vaikutelmaan pyrkivä teos. Jonkin sortin helmi elokuvakerholaisille, jotka sellaista etsivät.
Rax Rinnekangas on monipuolinen taiteilija, joka on ollut tuottelias monella alueella: kirjallisuudessa, dokumenttielokuvassa ja valokuvaamisessa. Hän on asunut parikymmentä vuotta Espanjan Baskimaassa ja on pohjoisesta lähtöisin Erno Paasilinnan, Paavo Rintalan ja Antti Hyryn tavoin, kuten Holmberg muistutti. Muistanpa itse törmänneeni Rinnekankaan juttuihin oululaisessa ilmaisjakelulehdessä 70-luvun alussa.
Veden peili kertoo keski-iän kriisiä potevasta valokuvaajasta, joka etsii itseään Venetsian talvessa. Taustalla on päähenkilö helsinkiläisen isän syyllisyys juutalaisten nimien luovuttamisesta natseille sodan aikana ollessamme Saksan aseveljenä. Valokuvaaja ihailee suuresti Leningradista lähtöisin olevaa runoilija Joseph Brodskya. Tämä löysi Leningradista lähteneenä Venetsiasta uuden kotikaupunkinsa kanavineen, ja siellä on myös hänen hautansa.
Venetsiassa valokuvaaja tapaa espanjalaisen säveltäjän, joka on viehättänyt muun muassa ruotsalaisesta mystikko Emanuel Swedenborgista. Kaksi miestä täysihoitolassa ystävystyvät. Elokuvan Swedenborgilta lainatut, subjektiivisuutta mahtipontisesti ja sokeasti tukevat ajatelmat sopivat mahdollisimman huonosti kollektiivista syyllisyyttä haudanvakavasti tarkastelevaan kokonaistematiikkaan. On kuin köyhyyttä tarkastelevaan, teokseen heiteltäisiin Björn Wahlroosin poimimia ajatuksia Ayn Randilta.
Rinnekangas heittää peliin kulttuureiden ja uskontojen ongelmia elokuvan loistavasti näyteltyjen henkilöiden kautta. Hannu-Pekka Björkman, Kalle Holmberg ja Seela Sella saavat tekstin ihailtavalla tavalla elämään, tekstin joka paikoin sinänsä tuntuu melko tekotaiteelliselta kapulakieleltä, vaikka hyvin johdattaakin elokuvan teemoihin.
Sisällöltään Veden peli on hajanainen, kliseinen ja kireä, vain paikoin onnistunut yritys käsitellä syyllisyyden teemaa. Taiteelliselta rakenteeltaan se on kuitenkin johdonmukainen ja vaikuttavakin.
