Oula Silvennoinen: Paperisydän. Gösta Serlachiuksen elämä. Siltala 2012. 547s.
Mäntän teollisen pohjan merkittävin rakentaja oli vuorineuvos Gösta Serlachius. Hänen aikanaan Mäntän teollinen tuotanto nousi merkittävälle tasolle, Mäntän seutu alkoi modernisoitua ja Mäntän ilme muuttui kaupunkimaiseksi.
Gösta Serlachiuksella on myös suuri maine valtakunnan taide-elämässä. Hänen nimeään kantaa Serlachiuksen maineikas taidesäätiö.
Kuka oli tämä Gösta Serlachius (1876-1942)? Valokuvissa ja muotokuvissa hän vaikuttaa arvonsa tuntevalta määrätietoiselta mieheltä. Vaikutelma on oikea, kun lukee historioitsija Oula Silvennoisen kohteelleen uskollisen teollisuusmiehen elämäkerran Paperisydän (Siltala 2012).
Soitin 90-luvun alussa presidentin linnanvoudin tehtävistä kirjailijaksi ryhtyneelle Arimo Raesteelle pyytääkseni häntä kertomaan kirjastaan Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut (Kirjayhtymän 1992) Mäntän työväenopistossa. Raeste kuvasi kirjassaan värikkäin sanoin Mänttään osunutta lapsuuttaan ja nuoruuttaan sotien välissä.
Sain sanavalmiin Raesteen kyllä puhelimeen, mutta en onnistunut saamaan häntä Mänttään. Puhelu jäi kuitenkin mieleen, koska se koski juuri sotien välistä Mänttää ja Gösta Serlachiusta. Raeste piti pienen esitelmän siitä, miten feodaalisella tasolla vielä sotien välissä Mäntässä hänen mielestään elettiin, ja miten mielivaltaisesti Gösta Serlachius paikkakuntaa johti. Esimerkkinä hän mainitsi isänsä ja vuorineuvoksen suhteen. Väinö Rauhala, Raesteen isä oli paikkakunnalla tunnettu pankinjohtaja ja kanttori. Näillä kahdella herralla menivät sukset jossakin asiassa ristiin. Asian ratkaisi vuorineuvos katkaisemalla sähkönjakelun kiistakumppaninsa talosta.
Mauri Mönkkösen kirjoittamassa Mäntän historiassa kerrotaan tehtaanjohtajan pistotarkastuksista työläisten asunnoille, joissa sai helposti kuulla kunniansa, jos jokin asia ei päämiestä miellyttänyt.
Saman suuntaisi asioita on luettavissa myös Silvennoisen kirjasta. Lakki oli otettava päästä jo sata metriä ennen, jos sattui Gösta Serlachius kohdalle, kertoo Reijo Lindroos, tehtaan pääluottamusmies ja sittemmin kansanedustaja. ”Mitä perkelettä siin tehdään”, äksyili tehtaanherra kankealla suomellaan työmiehelle, joka ei hänen mielestään osannut tehdä tehtäviään.
Vain harvalla paikallisella taisi olla kanttia asettua mahtimiestä vastaan. Eräs sellainen oli lääninvouti Herman Palmgren, joka vastusti Mäntän itsekästä eroa Vilppulasta 1922. Palmgrenin poika oli tunnettu itsenäisesti ajatteleva vasemmistolaisintellektuelli ja kirjallisuuden tutkija Raoul Palmgren.
En löydä Rauhalan tai Palmgrenin konflikteista edes mainintaa Silvennoisen kirjasta, vaikka niin olin odottanut.
Konfliktia äärioikeistolaisena esiintyneen Rauhalan kanssa ei tuntuisi ihan kunniattomalta, mutta kiistat tuskin koskivat politiikkaa.
Gösta Serlachius ei mitenkään ihaillut ajan saksalais-italialaisia ääriliikkeitä, käy Paperisydämestä ilmi. Hän oli Englantia ihaileva anglofiili, joka 1. maailmansodan aikana kävi itse asiassa kaupallista reviiritaistelua ”Vähä-Venäjän” eli Ukrainan kaupasta saksalainen teollisuus vastustajanaan. Lopulta kuitenkin maailmanhistorian pyörät käänsivät Serlachiuksen viimeisinä hetkinään Saksan kannattajaksi, kun Saksan sotavoima kääntyi Neuvostoliittoa vastaan ja edessä näyttivät aukeavan myös suomalaisille muutakin kuin hyvitystä talvisodan nöyryytyksistä.
Serlachius taloudellisesti ja muutenkin Lapuan liikettä. Myös rikkurityövoimaa käyttävä Martti Pihkalan työväestöä koetteleva projekti nimeltä Vientirauha sai tukea. Näin tekivät kyllä muutkin puuteollisuuden kartelliomistajat poikkeuksetta. Miksi ei niin olisi tehnyt myös Mannerheimin tärkeä avustaja valkoisen vallan sotiessa sisällissodassa? Kyllä hän muisti punaisten pyssymiesten elkeet Vilppulan asemalla 1918, kun he pelotellakseen napsuttelivat tyhjien aseidensa liipasimia vangiksi ottamansa kapitalistin ympärillä.
Gösta Serlachiuksella oli erittäin merkittävät yhteydet maan poliittiseen ja taloudelliseen valtaeliittiin. Risto Ryti oli hänen läheinen perhetuttavansa, kun vaimo Gerda Ryti oli läheistä sukua. Serlachiuksen vaimo Ruth ja Rytit harrastivat keskenään hengellisiä asioita spiritismiä myöten. Niistä toisessa avioliitossa ollut Serlachius ei ollut yhtään kiinnostunut. Muutenkaan tehtaanjohtajaa eivät hengelliset, ideologiset tai filosofiset kysymykset elähdyttäneet. Hän oli käytännön teollisuusmies, joka osasi rakentaa teollista tuotantoa ja tehdä erinomaista bisnestä.
Pohjan tähän kaikkeen antoi se, että hän pääsi setänsä G.A Serlachiuksen suosioon ja nai vielä tämän tyttären Sissin, serkkunsa. Tehtaan perustajan oma poika Axel Ernst oli talousasioissa toivoton, eikä hänestä ollut johtajaksi. Mutta jo ennen siirtymistään Mäntän tehtaan johtoon, Gösta Serlachiuksella oli varakkaan suvun vahva pohja ja suhdeverkosto. Hän koulutti itseään ulkomailla, hankki kokemusta harjoittelemalla mm. Manchesterissa ja Wienissä, joten hänellä oli asioihin avara kansainvälinen näkemys ja vahva ammattitaito.
Silvennoisen Paperisydän ei voi tietenkään voi tyhjentävästi kertoa kaikkea Gösta Serlachiuksesta. Elämäkerta kuitenkin valottaa elävästi Mäntän tehtaan johtajan asemaa maailman suuressa myllerryksessä, joihin mahtui sotia maailmalla ja omassa maassa, sisällissota, itsenäistymisvaiheet ja monet työväestön aatteelliseen ja sosiaaliseen heräämiseen liittyvät suuret kysymykset. Tärkeintä tehtaan johtajalle oli tuotannon ja liiketoimien menestys. Se ei aina ollut suoraviivaista Gösta Serlachiuksenkaan aikana, vaan tehdas toimi tovin takaajapankkien holhouksessa, kuten kauppaneuvos G.A. Serlachiuksenkin aikoina.
Ei Silvennoinen kätke arkojakaan asioita. Kyllä hän kertoo vuorineuvoksen sisäisistä myllerryksistä, joita aiheuttivat oma avioero, läheisten ihmisten itsemurhat, alkoholismi, syfiliksen kaltaiset vitsaukset, pitkävihaisuus, perintöriidat ja mielisairaudet.
Lopulta vaikeista tilanteista aina selvittiin Serlachiuksen luontaisella optimismilla. Työläisten vaatimukset pidettiin kovalla kurilla aisoissa, vaikka mustilla listoilla. Ja Serlachiuksen työ alkoi tuottaa omistajilleen merkittävää voittoa. Maan taide-elämän onneksi pelkkä afääri ja aineellinen menestys ei ihan riittänyt. Gösta Serlachiuksella oli silmää kuvataiteelle ja arkkitehtuurille. Silmää ja arvostelukykyä oli niin paljon, että hän ymmärsi antaa asiantuntemukselle sijaa, kun kartutti taidekokoelmaansa. Tällöin nousee esille tutkija-kriitikko Bertel Hinzen asiantuntemus. Vuorineuvoksella oli myös suuri haave jättää perinnöksi kaikille tuon taidekokoelman anti. Taidemuseota suunniteltiin aktiivisesti 30-luvulta lähtien.
Nyt loppuvuodesta 2012 Joenniemessä räjäytellään Gösta Serlachiuksen rakentaman kartanon viereen perustuksia uudelle moninkertaisesti kartanoa suuremmalla taidemuseolle. Museon suunnittelukilpailun voitti kansainvälinen arkkitehtiryhmä maan kautta aikojen suurimmassa arkkitehtuurikilpailussa.
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö vaalii erinomaisella tavalla perustajansa kestävintä perintöä julkaisemalla loistavaa historiankirjoitusta Paperisydämen lailla ja viemällä taidemuseon unelmaa yhä kunnianhimoisemmille tasoille. Paperisydän sykkii yhä, vaikka heikko sydän koituikin Gösta Serlachiuksen kohtaloksi hänen kuollessaan sodan aikaan syksyllä 1942. Hänen hoviveistäjänsä Hannes Autere oli tehnyt niin upean ruumisarkun, että arkkua ei laskettu hautaan, vaan näyttävään sukuhautaan laskettiin vaatimattomampi versio.
