Mies joka haluaa rahoillaan tukea kulttuuria

Risto Lindstedt: Mesenaatti Kauko Sorjonen. Kirjapaja 2013. 205 s.

Mäntässä muistetaan hyvin, kuinka vuonna 2009 Honkahovin ja Klubin omistajaksi ilmaantui mies nimeltä Kauko Sorjonen.

Miehen takana kerrottiin olevan rikkaan säätiön, joka aikanaan oli saanut alkunsa Kopijyvä -nimisestä yhtiöstä. Yhtiön toimialueena tiedettiin olevan yliopistojen kopiointipalvelut. Kerrottiin myös, että Kauko Sorjonen on julkisuutta kaihtava kulttuurin hyväntekijä. Tiedettiin, että hän asuu Jyväskylässä. Muuta tietoa oli yleisesti vähänlaisesti.

Nyt on tilanne muuttunut, kun kokenut journalisti Risto Lindstedt on julkaissut Sorjosesta kirjan Mesenaatti Kauko Sorjonen.

Kauko Sorjonen syntyi sotaa käyvässä maassa 1942 melko vaatimattomiin mutta kuitenkin verrattain turvallisiin olosuhteisiin Punkaharjulla myllärin poikana. Koulupohjaksi jäivät kansakoulu, rippikoulu ja armeija. Niistä Sorjonen siirtyi työelämään varaston pakkaajaksi ja autonapumieheksi. Ennen armeija-aikaa Sorjonen teki antaumuksella myös metsätöitä.

Lukeva, urheileva ja kaikin puolin säntillinen nuorimies alkoi lisätöinään auttaa vanhemman veljensä tilitoimistossa. Vähitellen tämä työ muuttui kokopäiväiseksi. Työ opetti tuntemaan rahan liikkeitä ja yritysmaailmaa.

Kauko Sorjonen perusti veljensä kanssa omaisuuksia luoneen Kopijyvä Oy:n 1977. Yrittäjä voitti henkisen kynnyksensä ryhtymällä töihin akateemisen maailman kanssa. Kymmenessä vuodessa yhtiö löi itsensä läpi nyt Kauko Sorjosen omistaessa sen yksin.

Oliko Sorjonen vain mies oikeaan aikaan oikeassa paikassa saadessaan tällaisen menestyksen?

Onneakin oli, mutta Sorjonen oli onnensa seppä, Linstedt vakuuttaa myötäsukaisessa elämäkerrassaan. Sorjosella oli muun muassa omintakeinen paidantaskumetodi. Hän kirjoitti korttiin jonkin teeman, jonka sitten pisti viikoksi rintataskuunsa. Teemoja olivat ahkeruus, päättäväisyys, vaiteliaisuus, oikeudenmukaisuus, eläytyminen työhön, mielentasapaino, vilpittömyys, rohkeus, säästäväisyys, iloinen mieli, mielenmaltti, järjestys, nöyryys.

Sorjonen on halunnut ansaitsemillaan rahoilla tukea yliopistoja ja kulttuuria. Oikeudenmukaiselle miehelle oli valtaisa isku, kun hänen lahjoituksiaan Kuopiossa tulkittiin korruptiona. Seurauksena oli usean vuoden oikeudenkäynnit, jotka vapauttivat hyväntekijän täydellisesti mutta jättivät jälkensä. Sorjonen huomasi dramaattisesti, että elinkeinotoimintaa ja pyyteetöntä kulttuurin tukea ei voi tehdä samalla paikkakunnalla.

Linstedt vetää kirjassaan Kauko Sorjosesta suoria linjoja kahteen toiseen tunnettuun suomalaiseen mesenaattiin: Juha Lallukkaan ja Alfred Kordeliniin. Ehkä lukijalle vähempikin näiden kahden mesenaatin vaiheiden selvittäminen olisi riittänyt.

Kulttuurin sissitoiminnaksi luonnehditusta Kauko Sorjosen säätiön työstä olisin kaivannut lisävalaistusta. Paljon lukija saa kuitenkin tietää säätiön taustahenkilöistä, intohimojen kohteista ja työn arkipäivästä.

Pekka Sairanen

Kirjoittaja on Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtaja

(julkaistu KMV:ssä 3.10.2103)