Teemu
Keskisarja: Tolvajärven jälkeen. Suurtaistelun ihmisten historiaa.
Siltala 2014.
Tuottelias ja
lukijoiden arvostama historioitsija Teemu Keskisarja kertoi
lennokkaseen ja paradokseja pelkäämättömään tyyliinsä
pitäneensä viime sodista kirjoittamista, "operaatioselontekoja",
arveluttavana puuhana kiitetyn Raatteen tiestä kertovan kirjansa
esipuheessa.
Uudessa
kirjassaan Keskisarja kertoo mänttäläisten ja vilppulalaisten
osallistumisesta talvisotaan. Jotta näkökulma laajenisi suurempiin
yhteyksiinsä, historioitsija ottaa tarkastelun piiriin
pohjoishämäläiset taistelijat ja ihmiset Tamperetta myöten.
Keskisarjan
kiinnostuksen kohteena ovat ennen kaikkea ihmiset kaikkine
ominaisuuksineen. Näin hän kirjoittaa historiaa uudella ja
puhuttavalla tavalla, vaikkakaan hän ei itseään miksikään uuden
historian edustajaksi halua lukea. Ei, ei sinne päinkään.
Keskisarja ilmoittaa esimerkiksi vihaavansa internettiä ja
sosiaalista mediaa "katkerammin kuin puna-armeijan
divisioonia". Hän pelkää tulevaisuudessa
historiankirjoituksen kumpuavan "höpöjutuista", joita
"toimittaja huutaa rikkinäisillä älypuhelimella evp.
upseerien kuulolaitteisiin".
Alkusysäyksensä
Tolvajärven jälkeen -teos sai Serlachius-museolla, kun Keskisarja
törmäsi Kunto Ruokolaisen arkistoon. Ruokolainen oli mänttäläisten
tuntema duunari ja sotaveteraani, joka ehti itse julkaista tärkeän
teoksen Mäntän sankarit. Keskisarja kertoo olevansa velkaa
Ruokolaisen keräämille jutuille, joita uuttera historianharrastaja
keräsi vuosikymmenet.
Mänttä ei
ollut syrjässä, kun maassa 1918 raivosi verinen ja ihmisiä jakava
sisällissota. Ihmeen nopeasti paikkakunta kuitenkin alkoi toipua
hävityksestä, vihasta ja katkeruudesta. Valkoiset pyövelit ja
punaiset sotaorvot eivät löytäneet toisiaan, mutta puuteollisuuden
voittokulku tuotti elinkeinomahdollisuuksia ja toimeentuloa laajalti.
Ehkä jotenkin molemmin puolin ymmärrettiin keskinäinen riippuvuus.
Ihmeellisen
paradoksi näin jälkikäteen oli se, että tehtaan duunarit,
esimerkiksi Keskisarjan kuvaamat Raiskinmäen veljekset, joista
toinen vielä kaatui, lähtivät sitten 1939 valkoisten rinnalla
torjumaan Stalinin Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen. Vaikka
Stalinin hirmuteot alkoivat jo tuolloin hahmottua myös suomalaisten
kommunistien ja vasemmistolaisten tietoisuuteen, talvisodan
yksimielisyys on silti hämmästyttävä historian suuri hetki, jonka
jäljet näkyivät myöhemmin pitkälle maan sittemmin kehittyessä
hyvinvointivaltioksi ja EU:n täysivaltaiseksi jäseneksi.
Talvisodan
yksimielisyys pirstoutui kuitenkin pian. Tätä oli todistamassa
Olavi Paavolainen Mäntän kirkon edessä juhannuksena 1941
mänttäläisiä miehiä lähetettäessä taas sotimaan, nyt Hitlerin
rinnalla talvisodan vihollista vastaan. Paavolainen aisti
haluttomuutta sekä miehissä, että paikalle tulleessa yleisössä.
Vain pappi oli intoa täynnä lähdettäessä Suur-Suomea tekemään.
Keskisarja kuvaa
Tolvajärven taistelut, joihin mänttäläiset osallistuivat,
perusteellisesti ja operatiivisestikin - vähän yllättäen. Mutta
Keskisarjan henkilöt eivät tule taisteluihin tyhjästä. Hän on
selvittänyt ihmisten taustoja puhuttelevalla ja vakuuttavalla
tavalla. Historia puhuu näiden henkilöiden kautta.
Keskisarja kuvaa
taistelun merkittäviä upseereita ja sotilaita vahvuuksineen ja
heikkouksineen. Juuri tämä tekee kirjasta niin luettavan.
Keskisarjalla on
loistava kyky astua tekstissään keskelle näyttämöä. Hän kertoo
esimerkiksi, kuinka Aaro Pajari, Tolvajärven suuri upseeri kenraali
Paavo Talvelan ohella, nauttii 9. helmikuuta 1939 Tampereella
vuorineuvos Antti Anteron kaviaaria jäissä, kilpikonnankeittoa,
juustopuikkoja, suolalehtiä ja kaikkea muuta hienoine viinineen.
Miksi historioitsija kuvailee tällaisia yksityiskohtia?
Historioitsija vastaa itse, että isänmaallisimman ja ammatilleen
omistautuneen upseerin uraan sentään sattui muutakin kuin suuret
sodat. Keskisarja kuvaakin Pajarin ja Talvelan taustoja lapsuudesta
alkaen aina kummankin kuolemaan saakka pimeitäkään puolia
kaihtamatta.
Mänttä-Vilppulan
ihmiset ovat onnekkaita paikkakuntansa historiankirjoituksen tasosta
ja laajuudesta - kiitos kuntien, Kunto Ruokolaisen kaltaisten
harrastajien ja Serlachius-säätiön. Tolvajärven jälkeen on
loistava lisä kaikkeen tähän yltäkylläisyyteen. Se kertoo
talvisodasta ilman illuusioita tai sankarikliseitä. Sota toi
Mänttäänkin kauhua, kuolemaa ja kurjuutta, vaikka tuo
puolustussota oli puoleltamme täysin oikeutettu ja ansaitsee täyden
kunnioituksen tuohon kurimukseen joutuneita ihmisiä kohtaan.
Julkaistu KMV:ssä 6.10.2014
Julkaistu KMV:ssä 6.10.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti