perjantai 28. elokuuta 2015

Tekemisen, keskustelun ja vuorovaikutuksen riemua yhdessä lajitovereiden kanssa


Määrittely saa useimmat asiat tuntumaan kuivilta ja teoreettisilta. Joskus ne kuitenkin osuvat kohdalleen.

Haastattelen Autere-opiston ja Ruoveden opiston juuri ilmestyneneessä ohjelmaesitteessä kaikkien mänttäläisten tuntemaa kirjallisuus- ja teatterimies Janne Salmista. Teatterista hän sanoo: "Minulle teatteri on ennen kaikkea tarinan kertomisen väline: elävät ihmiset kertomassa lajitovereilleen tärkeitä asioita. Siinä on jotain hienoa."

Juuri noin. Elävät ihmiset kertomassa lajitovereilleen tärkeitä asioita.

Kansalaisopistoa voisi Jannen kaavalla yrittää määritellä paikaksi, jossa elävät ihmiset tekevät, keskustelevat ja ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Jos tähän vielä sisältyy oppimista, niin silloinhan se vasta hienoa onkin.

Autere-opiston toinen kivijalka, vuonna 1922 perustettu Mäntän työväenopisto, aloitti toimintansa heti verisen sisällissodan jälkeen. Ajatuksena voittaneella valkoisella puolella mahtoi olla kapinahengen kukistaminen sivistyksen voimalla. Hävinnyt punainen puoli ymmärsi jopa näin ylhäältä voittajan kädellä tarjotun sivistyksen voiman, kun se oli jo työväenliikkeen varhaisvuosina itsekin tähdännyt korkeisiin sivistyksellisiin päämääriin.

Voi vain ihmetellä historioitsija Teemu Keskisarjan tapaan kuinka nopeasti Mäntässä palattiin töihin, alettiin pikkuisen vaurastua ja voimistua 30-luvun lopulle tultaessa. Vain parisenkymmentä vuotta sitten rikkirevitty maa oli yllättävän yhtenäinen, kun tultiin painajaismaiseen syksyyn 1939 talvisodan kauhujen alkaessa.

Autere-opiston toinen kivijalka, Vilppulan kansalaisopisto, perustettiin 60-luvulla, kun maa oli jo toipunut pitkän sodan taakoista ja saatettiin alkaa rakentaa hyvinvointivaltiota. Siihen kuuluivat alueellinen tasa-arvo, kansalaisyhteisön turva ja perusoikeuksien vahvistaminen. Esimerkiksi peruskoulu ja perusteellinen terveydenhoidon uudistaminen sen ulottuessa kaikille, olivat niin suuria uudistuksia, että niitä ei voi kuin ihailla.

Myös Ruoveden opiston perustaminen, jonka 50-vuotisjuhlia aiheellisesti on juhlittu tänä vuonna, osuu noille 60-luvun eteenpäin katsoville kehityksen vuosille. Juuri 60-luvulla valtion määrätietoisella tuella kansalaisopistoista kehittyi niitä hyvinvoinnin, oppimisen ja yhdessäolon keitaita, joista saamme nyt hyvinvointivaltiossa nauttia.

Kohta on sata vuotta surullisesta sisällissodastamme. Puoli vuosisataa on siitä, kun aloimme tehdä maastamme hyvinvointivaltiota.

Autere-opiston ja Ruoveden opiston aloittaessa syyskuun puolivälissä 2015 lukukautensa, ne tarjoavat yllin kyllin mahdollisuuksia tekemiseen, keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Kannattaa pitää mielessä, että vain joitakin sukupolvia sitten tällaisesta ei voitu edes uneksia.

Kuten muutkin hyvinvointipalvelut, kansalaisopistot ovat hyvän tahdon, innostuksen, suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden pesäpaikkoja.

Maailma, Suomi, Mänttä-Vilppula, Ruovesi ja kansalaisopistot eivät koskaan tule valmiiksi. Aina riittää työtä, uuden opiskelua ja kaikenlaista kitkaa. Ja joskus todellisia hankaluuksia.

Opistojemme uljas historia osoittaa, että silti on suuria mahdollisuuksia hyvään elämään, yhteistyöhön ja
yhteistä etua palvelevaan edistykseen.


Pekka Sairanen

rehtori

Tämä on julkaistu Autere-opiston ja Ruoveden opiston yhteisessä ohjelmaesitteessä syksyllä 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti