Saksalaisten sotilaitten täyttämästä Lapista nuoret historiankirjoittajat, kuten Oula Silvennoinen ja Timo J. Tuikka, ovat kirjoittaneet ansiokasta historiankirjoitusta.
Vielä aivan äsken kovin merkittävää proosaa ei ole aiheesta ollut luettavana. Timo K. Mukka hieman käsitteli aihetta Lauru Sipirjan lapsista -romaanissaan. Eikä sovi unohtaa Erno Paasilinnan omakohtaisiakin kuvauksia Lapista sodan aikana ja sen jälkeen.
Nyt alkaa olla merkittäviä sanataideteoksia viime sotien Lapista. Eräs sellainen on Heidi Könkään romaani Dora, Dora. Se on vaikuttava ja dramaattinen kuvaus Hitlerin suosikin, varusteluministeri Albert Speerin joulunvietosta Lapissa Jäämeren rannoilla.
Köngäs laajentaa kuvauksen universaaliksi tragediaksi käyttämällä henkilöinään Speeriä, tämän saksalaista sihteeriä, nuorta suomalaista miestulkkia, korkeakulttuuria edustavaa arvonsa tuntevaa viulistia ja puolijuutalaista taikuria.
Eletään joulua 1943. Juutalaisia murhataan miljoonittain kaasukammioissa. Miljoonat siviilit kärsivät kauhistuttavia pommituksia. Stalingradissa käydään sodan kannalta ratkaisevia taisteluja satojentuhansien saksalaisten sotilaitten nääntyessä pakkasiin ja puna-armeijan vastaiskuun. Kauheuksien luetteloa voisi jatkaa.
Mitä tekee Albert Speer, yläluokasta lähtöisin oleva arkkitehti, josta Hitler teki ministerin - ja hämärän rakkautensa kohteen? Hän karkaa Hitleristä johtuvista sydänsuruista johtuen kauas Lapin kaamokseen selvittääkseen tilannettaan. Matkan virallisena aiheena on nikkelin tuotannon varmistaminen.
Albert Speer ei saanut Nürnbergissä kuolemantuomiota. Mies osasi lahjakkaana ihmisenä antaa itsestään sympaattisen kuvan.
Köngäs ei Speerille armoa anna. Romaanin Speer on todellinen antisankari, jonka perversiot ja tuhoava käyttäytyminen muistuttaa niitä patologioita, joista muun muassa Frankfurtin koulukunnan filosofit heti sodan jälkeen tuottivat teräviä analyysejä. Wilhelm Reich kirjoitti fasismin massapsykologiasta ja Erich Fromm tuhoavasta ihmisestä. Freud ei tällä hetkellä ole kovinkaan suuressa huudossa, mutta alitajunnassa olevan kuonan keksijänä häntä ei voi sivuuttaa, kun käsitellään natsismin kaltaista kollektiivista hulluutta.
Frankfurtin koulukunta halusi kysyä, miten sivistynyt Saksan tapainen yhteiskunta taantui äkkiä primitiivisen julmuuden tasolle Hitlerin aikana. Freudinsa ja Marxinsa yhdistäneet tutkijat löysivät vastauksen tukahdutetusta seksuaalisuudesta. Se aiheuttaa käsittämätöntä tuhoa.
Kun Köngäs menee vaatimattomista oloista lähteneen pinnalta pidättyvän ja kurinalaisen Speerin naissihteerin mielen syvyyksiin, hän osaa loistavasti kuvata, mitä saksalaisille tavallisille ihmisille tapahtui natsismin aikana. Miksi he menivät kaikkeen pahuuteen mukaan? He tekivät kyselemättä töitä ja halusivat uskoa hyvää uudesta järjestyksestä. He rajoittivat mielensä kiinnittymällä pieneen arkeen, pieniin kuvioihin ja omaan etuun. He luulivat täyttävänsä velvollisuuden. Köngäs osaa kaivaa esille lukuisia puhuttelevia yksityiskohtia niin henkilöiden muistoista kuin Lapin tapahtuma-areenalta.
Suomalainen nuori tulkki puolestaan tuo tunnistettavia asioita esille, vaikka liikutaankin saksalaisten parissa. Tulkilla on romaanin kokonaisuudessa ratkaiseva ja järkyttävä osuutensa. Viulisti ja taikuri puolestaan rikastavat tilannetta omilla reaktioillaan. .
Könkään romaani laajentaa käsityksiämme sodasta. Sota on paljon muuta kuin joukkojen siirtelyä ja yksittäisiä taisteluja. Tuntematon sotilas on pysyvästi loistava romaani, mutta on aika käsittää nykysotiminen paljon laajemmin kuin yhden porukan sotaretkenä.
Saksalaisten tulo Lappiin antoi suomalaisille ensi kerran kosketusta moderniin maailmanlaajuiseen sotimiseen. Kauheuksia eivät panneet liikkeelle vain jostain ilmestyneet viholliset, vaan myös muut voimat. Sellaisia ovat taistelu maailman vallasta, rikkauksista ja ihmisten mielistä. Suomi ei ollut irrallinen saareke. Puheet jostain erillissodasta ovat höttöä kansallista itsekeskeisyyttä.
Könkaan Dora Dora saa ajatuksemme liikkeelle. Sota on tragedia, johon ihmiset osallistuvat kokonaisina ihmisinä muistoineen, taustoineen, yhteyksineen, toiveineen ja pelkoineen. Mukana on ihmisen mieli kaikkine tasoineen. Mukana on yhteiskuntamme ja kulttuurimme.
Ei ole mitenkään turhaa palata toisen maailmansodan kauheuksiin Lapissa. Ehkäpä se saa ymmärtämään paremmin omaa aikaamme. Ehkäpä se saa meidät ponnistelemaan paremman maailman puolesta niin, että tuhoavuuden voimat eivät pääsisi valloilleen.
Pekka Sairanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti